Oikea fokus

Oikea fokus
  1. Määrittele tavoite tarkkaan, kirjoita se ylös, mieluiten kynällä paperille. Kirjoittaminen itsessään ankkuroi tavoitteen mieleen eri tavalla kuin pelkkä sen ajatteleminen tai sanominen. Ekspertit suosittelevat myös kirjoittamaan tavoitteet uudelleen joka päivä – näin harjoitus muuttuu vieläkin tehokkaammaksi.
  2. Listaa tavoitteet ikään kuin ne olisivat jo astuneet voimaan. Esimerkiksi sen sijaan, että kirjoitat: ”Suunnittelen kasvattamaan tulojani kaksinkertaiseksi tulevan vuoden aikana” kirjoitat ”Olen kaksinkertaistanut tuloni xy päivään mennessä”. On tärkeää, että lauseessa on selkeä päivämäärä, johon mennessä suunnitelma pyritään toteuttamaan. Mikäli visio ei toteudu toivottuun päivämäärään mennessä sitä voi tarvittaessa siirtää myöhempään ajankohtaan. Alitajunnalle selkeä ”deadline” on ratkaiseva, koska se motivoi meitä toimimaan.
  3. Kun olet luonut listan tavoitteistasi, mieti mitä kaikkea sinun pitää tehdä tai kenen kanssa sinun pitää verkostoitua, jotta voit myös saavuttaa päämääräsi. Seuraavaksi järjestele kaikki nämä ideat siten, että niistä muodostuu helposti noudatettava suunnitelma.
  4. Päivittäisestä visualisoinnista näyttää myös olevan hyötyä. Monet, jotka ovat luoneet visiostaan niin kutsutun ”aarrekartan” tai kuvan, ovat kertoneet heidän unelmiensa toteutuneen yllättävällä tarkkuudella. Visualisoida voi myös omassa mielessä meditaation avulla. Voit sulkea silmäsi ja kysyä itseltäsi: Miltä näyttää, kun olen saavuttanut tavoitteeni? Missä minä olen? Miltä se tuntuu? Miltä päiväni näyttää? Millaisessa ympäristössä olen?

Kaikki tällaiset visualisoinnit tekevät tavoitteesta käsin kosketeltavan. Samalla ne ihmeen tavalla pistävät alitajunnan töihin…

Jotkut kutsuvat tätä ilmiötä vetovoiman lajiksi. Eli vedämme puoleemme täsmälleen sitä, mitä ajattelemme, puhumme ja kommunikoimme.